Koronarokotukset

Askolan koronarokotukset

ROKOTUSAJANVARAUS

Rokotetiedote 17.9.2021

Kolmas rokotekierros käynnistyy rajatusti

HUSin alueella kolmas rokotekierros aloitetaan rokotehävikin estämiseksi. Rokotteena on Modernan rokote, jonka voi ottaa, vaikka aiemmat rokoteannokset olisivat olleet Astra Zenecan tai Pfizer-Biontechin rokotetta.

Niitä sosiaali- ja terveysalan työntekijöitä, jotka saivat ensimmäisen ja toisen rokotteen lyhyellä (3-4 vk) aikavälillä vuoden alussa rokotetaan Askolassa 20.–22.9 välisenä aikana. Asianomaisia on tiedotettu asiasta.

Lisäksi voimakkaasti immuunipuuteiset voivat jatkossa varata kolmannen rokoteajan, kun toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta. Ajanvaraus puhelimitse 0400 841150 arkisin ma-pe klo 12–14. Palvelu toimii takaisinsoitolla. Toistaiseksi kolmatta rokoteannosta ei voi varata sähköisen ajanvarauksen kautta.

Voimakkaasti immuunipuutteiset henkilöt (3. rokoteannos):

  • elinsiirto
  • kantasolusiirto
  • vaikea tai keskivaikea synnynnäinen immuunipuutos
  • immunosuppressiivinen syöpähoito
  • autoimmuunisairauksien hoito immunosuppressiivisilla biologisilla lääkkeillä tai JAK-estäjillä
  • dialyysi ja vaikea krooninen munuaisten vajaatoiminta
  • pitkälle edennyt tai hoitamaton HIV-infektio
  • lääkärin arvioima muu vaikea-asteinen immunosuppressiivinen tila

 HUS: HUSin alueella aloitetaan kolmas koronavirusrokotekierros hävikin estämiseksi:

https://www.hus.fi/ajankohtaista/husin-alueella-aloitetaan-kolmas-koronavirusrokotekierros-havikin-estamiseksi

HUOMIO!

Koronarokotusten annosväli on nyt mahdollista lyhentää kuuteen viikkoon.

Koronarokotusten ajanvaraus on aiemmin mahdollistanut itsepalvelussa tehosterokotuksen ajanvarauksen 8 – 12 viikkoa+5 päivää aikavälille ensimmäisestä rokotuksesta. Jatkossa aikaikkuna on 6 – 12 viikkoa + 5 päivää. Aikavälin muutos koskee sekä uusia, että aiemmin tehtyjä ajanvarauksia, joissa on hyödynnetty alkuperäistä kaksoisajanvarausoikeutta www.koronarokotusaika.fi – palvelussa.

Jos et ole käyttänyt kaksoisajanvarausoikeutta sähköisessä ajanvarauspalvelussa, mutta haluat lyhentää rokotusten annosväliä kuuteen viikkoon, soita rokotusajanvarausnumeroon p. 0400 841150 arkisin ma-pe klo 12–14. Palvelu toimii takaisinsoitolla.

Rokotusvuorossa ovat nyt kaikki 12 vuotta täyttäneet. Rokotteena Moderna.

Alaikäraja on syntymäpäivä, ei syntymävuosi.

Askolan alakouluissa 20.8.21 mennessä 12 vuotta täyttäneet lapset on rokotettu kouluilla, mikäli vanhempi ei ole rokotusta kieltänyt. Tuon päivän jälkeen 12 vuotta täyttävät rokotetaan rokotuspisteellä Askolan koulun liikuntasalissa.

HUOMIO! Lapsen täyttäessä 12 vuotta tulee huoltajan varata koronarokotusaika sähköisen ajanvarauspalvelun kautta! Ulkopaikkakuntalaiset lapset ja nuoret ( kuten esimerkiksi  pukkilalaiset Askolassa koulua käyvät ) voivat varata rokotusajan puhelimitse.

Yläkoululaisten rokotukset varataan ensisijaisesti sähköisen ajanvarauksen kautta maanantaista 16.8 klo 9. alkaen osoitteesta www.koronarokotusaika.fi.

Ulkopaikkakuntalaiset oppilaat/opiskelijat voivat varata ajan p. 0400 841150 arkisin ma-pe klo 12–14 palvelu toimii takaisinsoitolla. Soitamme takaisin mahdollisimman pian.

Lisätietoa 12–15 –vuotiaiden nuorten rokottamisesta:

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/-/-materiaalit-nuorten-koronarokottamisen-tueksi-saatavilla

 Nuoren henkilön huoltajan suostumus koronarokotuksen antamiseen

Nuoren henkilön, joka ei voi tai ei halua itse päättää rokotteen ottamisesta on saatava huoltajansa suostumus rokotteen saamiseksi. Jos nuorella on useampi huoltaja, tulee suostumus saada kaikilta huoltajilta. Suostumuksen voi antaa kirjallisesti alla olevalla lomakkeella. Lataa lomake, tulosta se, täytä ja anna mukaan nuorelle rokotukseen tultaessa.

Lataa lomake tästä: Huoltajan Suostumus Nuoren Koronarokotukselle Suomi

Alle 18 vuotiaiden rokote on Moderna. Aikaisemmin varatut rokotusajat Pfizer Biontechin (Comirnaty) -rokotteelle pysyvät ennallaan.

Muuta:

Huom! Jos olet menossa leikkaukseen, rokotus pyritään antamaan vähintään kaksi viikkoa ennen leikkausta tai viikko sen jälkeen.

Aiemmin sairastettu koronavirustauti ei estä rokotuksen antamista. Sairastettu tauti suojaa valtaosaa ainakin puolen vuoden ajan, joten koronavirusrokote kannattaa ottaa vasta noin kuuden (6) kuukauden kuluttua koronavirusinfektiosta. Immuunipuutteisten ja iäkkäiden kohdalla sairastetun taudin suoja voi olla heikompi, ja heidän kohdallaan harkitaan tapauskohtaisesti, onko rokote syytä ottaa jo aikaisemmin.

ROKOTUSAJANVARAUS:

Rokotusajanvaraus ensisijaisesti osoitteesta www.koronarokotusaika.fi. Huom! 1. rokote- ja tehosterokoteajan voi varata samalla kertaa! Harkitsethan ajanvarauksen yhteydessä, että myös tehosteaika varmasti sopii sinulle. Tehosterokote on annettava 6–12 viikon päästä ensimmäisestä annoksesta, joten huomioi tämä 1. rokoteaikaa varatessasi.

Rokotusaikoja voi edelleen varata, vaikka oma ryhmäsi olisikin jo pääosin rokotettu.  Uusia aikoja avataan sitä mukaa kun vapaat ajat täyttyvät.

Puhelinajanvaraus p. 0400 841150 on avoinna arkisin ma-pe klo 12–14, palvelu toimii takaisinsoitolla. Soitamme takaisin mahdollisimman pian.

KORONAROKOTUSTODISTUKSEN TULOSTAMINEN OMAKANNASTA:

EU:n koronatodistuksen saa Omakannasta. Teknisistä syistä johtuen aivan kaikkien rokotustiedot eivät ole vielä siirtyneet Omakantaan.

Tarpeettomia koronarokotustodistukseen liittyviä yhteydenottoja terveydenhuoltoon tulee välttää. Jos todistus ei ole saatavissa Omakannasta, mutta todistuksen tarvitsee nopeammin, soita rokotusajanvarausnumeroon p. 0400 841150. Numero toimii takaisinsoitolla.

ALAIKÄISEN KORONAROKOTUSTODISTUS:

Alaikäinen lapsi saa Omakannasta EU:n todistukset koronavirustestistä, sairastetusta koronavirustaudista ja koronarokotuksista. Rajanylityksen mahdollistavan muun todistuksen voi saada myös terveydenhuollosta tulostettuna.

Huoltajat näkevät Omakannasta alle 10-vuotiaiden lasten tiedot. Jos alaikäisen on välttämätöntä saada koronatodistus eikä huoltaja saa ladattua alaikäisen koronatodistusta Omakannasta, voi todistuksen saada seuraavilla tavoilla:

  • Alaikäinen voi itse kirjautua Omakantaan. Tällöin hänellä täytyy olla käytössään tunnistautumisväline, kuten verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenne. Todistus on saatavilla hänelle itselleen, vaikka sitä ei näytetä huoltajalle.
  • Terveydenhuollolla on mahdollisuus tulostaa EU:n koronatodistus niille asiakkaille, joilla ei ole mahdollisuutta saada todistusta Omakannasta. Tämä koskee myös alaikäisten lasten todistuksia. Huoltaja voi lapsen kela-korttia näyttämällä saada todistuksen terveyskeskuksesta, jossa huoltajuus varmistetaan.

Matkustajan pitää selvittää ennen matkaa, minkä koronatodistuksen alaikäinen tarvitsee ylittääkseen kohdemaan rajan. Osa maista ei esimerkiksi vaadi koronatodistusta lainkaan alle 12-vuotiailta lapsilta.

Koronatodistus:

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/rokotteet-ja-koronavirus/koronatodistus

Rokotustodistustilanne Omakannassa kunnittain:

https://www.thl.fi/roko/rokotusrekisteri/koronalaaturaportti/rokotustodistustilanne.html

ROKOTUSPAIKKA JA OHJEET ROKOTETTAVILLE:

Koronarokotukset järjestetään Askolan koulun liikuntasalissa, osoitteessa Linnankoskentie 49, 07510 Askola. Sisäänkäynti hiekkapihan puolelta.

  • Saavu paikalle ajoissa.
  • Rokotuksen jälkeen jäädään seurantaan 15 minuutiksi.
  • Yksi saattaja voi tulla mukaan rokotukseen.
  • Rokotteita riittää vain niille henkilöille, joille aika on varattu.
  • Rokotukseen saa saapua vain terveenä. Tarvittaessa rokotusajan voi peruuttaa ajanvarausnumeron kautta.
  • Rokotuspaikalla suositellaan vahvasti kasvomaskin käyttöä.
  • Rokotus on maksuton kaikille.
  • Huolehdi turvaväleistä ja käsihygieniasta.
  • Turhien viiveiden välttämiseksi pukeuduthan helposti riisuttaviin vaatteisiin

Ajantasaista tietoa koronarokotusten edistymisestä Askolassa:

https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/vaccreg/cov19cov/summary_cov19ageareacov?alue_0=518362&alue_1=518320&alue_2=184604&kattavuus_0=measure%2FCOVCOV#

https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/vaccreg/cov19cov/summary_cov19covagearea?alue_0=518362&alue_1=518320&alue_2=184604#