Kunta varoittaa kalasteluviesteistä

Verkossa liikkuu tällä hetkellä paljon huijaus- ja kalasteluviestejä.
On ilmennyt, että myös Askolan kunnan työntekijöiden nimissä on lähetetty kalasteluviestejä, joka sisältää liitetiedoston.

Kunta muistuttaa, ettei mitään viestin liitetiedostoja tule klikata auki, ilman viestin alkuperän varmistamista.
Tapausta selvitetään kunnan ja it-asiantuntijoiden johdolla.

Askolan tilinpäätöksen tilannekatsaus vuodelta 2022 osoittaa ylijäämää 0,9 miljoonaa euroa

Askolan kunnan tilinpäätös osoittaa 0,9 miljoonan euron ylijäämää. Kunnanhallitus käsittelee konsernitilinpäätöstä 29.3. kokouksessaan.

Kunnan tulokseksi muodostui ylijäämää 0,9 miljoonaa euroa. Ylijäämäiseen tulokseen vaikuttivat positiivisesti hyvä verotulokertymä 22,9 miljoonaa euroa, joka kasvoi 7,8 % edelliseen vuoteen verrattuna. Myös valtionosuuksien kertymä oli 5,0 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin, valtionosuuksia kertyi 8,8 miljoonaa euroa.

Kunnan toimintatuottojen kertymä oli noin 5,0 miljoonaa euroa, joka oli 3,3 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2021. Toimintatuottojen kertymään vaikutti pienentävästi mm. varhaiskasvatuksen asiakasmaksutuottojen vähentyminen asiakasmaksulain 1.8.2021 tulleen muutoksen johdosta. Kunta sai korona-avustusta valtiolta noin 0,4 miljoonaa euroa kattamaan koronakustannuksia.

Toimintakulujen kasvu oli 5,3 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Kustannusten nousu mm. energian puolella kasvatti tilahallinnan kulukertymää. Henkilöstömenot kasvoivat noin 4,4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Kunnan rahoituserien kertymää kasvattivat osinkotuotot noin 0,4 miljoonaa euroa. Korkojen nousu ei vielä vuonna 2022 vaikuttanut suuresti kunnan maksamiin lainojen korkoihin. Sijoitussalkkujen arviointi osakekohtaisesti verrattaessa hankintahintaa markkinahintaan aiheutti noin 0,6 miljoonan euron arvonalentumiskirjauksen tilinpäätöshetken mukaan.

Kunnan lainakanta aleni 2,8 miljoonaa euroa. Lainakannaksi jää noin 21 miljoonaa euroa eli asukasta kohti laskettuna 4 342 euroa, joka on 501 euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Kunnan asukasluku vuoden 2022 lopussa on ennakkotiedon mukaan 4 767 henkilöä, joka on 80 henkilöä vähemmän edellisvuoteen verrattuna.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen uudet puhelinnumerot – tiedote kaikkiin kotitalouksiin postitse 14.12.2022

Terveysasemien ja suun terveydenhuollon puhelinnumerot muuttuvat, kun Itä-Uudenmaan hyvinvointialue aloittaa toimintansa vuodenvaihteessa.

Nyt kannattaa tarkkailla postia. Posti jakaa 14.12.2022 kaikkiin kotitalouksiin Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tiedotteen, josta löydät Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tärkeimmät uudet puhelinnumerot ja muita hyödyllisiä tietoja.

Muutos koskee asioimista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kunnissa. Näitä ovat Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Pukkila ja Sipoo. Sote-palvelut jatkuvat samoissa toimipaikoissa kuin aiemminkin, mutta osa puhelinnumeroista ja sähköpostiosoitteet muuttuvat 1.1.2023.

Jokaiselle terveysasemalle ja suun terveydenhuoltoon tulee uusi asiakaspalvelun ja ajanvarauksen puhelinnumero. Henkilökohtaiset puhelinnumerot pysyvät pääosin samoina. Sähköpostiosoitteiden loppuosa muuttuu muotoon @itauusimaa.fi. Pelastuslaitoksen sähköpostiosoitteiden loppuosa on kuitenkin muotoa @pelastustoimi.fi.

Hyvinvointialue tiedottaa myös verkossa

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen verkkosivusto löytyy osoitteesta itauusimaa.fi. Sivustolla kerrotaan perustietoa hyvinvointialueesta, avoimista työpaikoista, hallinnosta ja päätöksenteosta. Vuodenvaihteessa kaikki hyvinvointialueen ajankohtaiset uutiset ja tiedotteet aletaan julkaista tässä verkko-osoitteessa.

Hyvinvointialueen laajempi verkkosivusto sote-palveluineen tullaan avaamaan samassa osoitteessa keväällä 2023. Siihen saakka tietoa sotepalveluista löytyy vielä kuntien sivuilta. Pelastuslaitoksen osalta tiedot löytyvät jatkossakin osoitteesta pelastustoimi.fi/ita-uusimaa.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tiedotusta voi seurata myös sosiaalisessa mediassa. Kanavia ovat Facebook, Instagram, Twitter, LinkedIn ja YouTube.

Uusia puhelinnumeroita 1.1.2023 alkaen

Hoitajan, lääkärin ja suun terveydenhuollon vastaanotto alueen kunnissa:

  • Askola sosiaali- ja terveysasema puh. 019 5600 200, suun terveydenhuolto puh. 019 5600 201
  • Loviisa ja Lapinjärvi terveyskeskus puh. 019 5600 300, suun terveydenhuolto puh. 019 5600 301
  • Porvoo Näsin terveyskeskus puh. 019 5600 400, suun terveydenhuolto puh. 019 5600 401
  • Pukkila ja Myrskylä terveysasemat puh. 019 5600 500, suun terveydenhuolto puh. 019 5600 501
  • Sipoo sosiaali- ja terveysasema puh. 019 5600 600, suun terveydenhuolto puh. 019 5600 601
  • Palveluneuvonta koko Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella puh. 019 5600 111

Vuodenvaihteessa viikonloppuna tärkeät hätä- ja päivystyspuhelinnumerot:

  • Yleinen hätänumero 112
  • Päivystysapu puh. 116 117
  • Sosiaali- ja kriisipäivystys 019-5600 150

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueeseen kuuluu seitsemän kuntaa: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Pukkila ja Sipoo. Vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palveluista siirtyy kunnilta hyvinvointialueelle 1.1.2023. itauusimaa.fi

Influenssa-ja koronarokotukset

Vielä ehdit ottamaan Influenssa- ja koronarokotuksen. Rokotukset toteutetaan ilman ajanvarausta Walk-in periaatteella tiistaina 20.12 klo 9-14  Askolan vanhalla kirkonkylän koululla, osoite Askolantie 33, 07500 Askola.

Neuvolassa influenssarokotus Walk-in periaatteella maanantaina 12.12 klo 16-17:30. Neuvolassa rokotetaan raskaana olevat ja heidän perheenjäsenet, alle kouluikäiset lapset (6kk-6v) ja alle 6 kk ikäisten lasten perheenjäsenet.

 Koronarokotteita annetaan Uudellamaalla THL:n suositusten mukaisesti

Askola ja muut Uudenmaan kunnat noudattavat THL:n koronarokotussuosituksia 

 Koronarokotteita annetaan Uudellamaalla THL:n suositusten mukaisesti. 

THL:n koronarokotussuositukset perustuvat lääketieteelliseen ja epidemiologiseen arvioon rokotusten vaikutuksista koko väestön tasolla sekä kansalliseen rokotusstrategiaan. 

 Uudellamaalla seurataan edelleen tarkasti koronaepidemiatilannetta ja sen kehittymistä. 

Kannustamme edelleen kaikkia hakemaan suositusten mukaiset koronarokotukset. 

Lisätietoa: 

THL:n tiedote 16.11.2022 

 

Terveyskeskus tiedottaa

Terveyskeskus tiedottaa:

Terveysaseman ajanvarausnumero on jatkossa 24.10.2022 alkaen auki maanantaista torstaihin klo 8-15.15 ja perjantaisin klo 8-14.15.

Kanslia, eli potilastoimisto on avoinna 24.10.2022 alkaen maanantaista torstaihin klo 9-11 ja klo 13-15 ja perjantaisin klo 9-11 ja klo 13-14.30. Kiireettömät asiat kuten reseptin uusinnat ja laboratoriovastaukset tulisi hoitaa soittamalla ajanvarausnumeroon.

Hoitotarvikejakelu keskitetään: Hoitotarvikkeet tulee tilata ensisijaisesti 2 viikkoa aikaisemmin, joko sähköpostilla tai soittamalla terveysaseman ajanvarausnumeroon.

Hoitotarvikkeiden nouto potilastoimistosta 24.10.2022 alkaen tiistaisin ja torstaisin klo 13-15.
Kiireelliset hoitotarvike asiat: ota yhteys puhelimitse ajanvarausnumeroon
.

 

 

Vakava liikenneonnettomuus Porvoossa viime yönä

Itä-Uudenmaan poliisilaitos on tiedottanut, että se tutkii Porvoossa viime yönä tapahtunutta ainakin yhden kuolonuhrin vaatinutta liikenneonnettomuutta.
Pelastuslaitoksen mukaan yhdeksän on loukkaantunut ja joukossa nuoria Askolasta.

Jos kokee tarvitsevansa akuuttia henkistä tukea, voi olla yhteydessä Itä-Uudenmaan sosiaali- ja kriisipäivystys puh. 040 5174 194.

Nyt saat sosiaalineuvontaa myös chatin kautta Itä-Uudenmaan kuntien verkkosivuilta

Itä-Uudenmaan kunnat täydentävät sosiaalineuvontaansa ottamalla käyttöön uuden chat-palvelun. Sosiaalipalveluiden neuvonta-chat toimii jo Askolan, Lapinjärven, Loviisan ja Sipoon verkkosivustoilla, ja se on tarkoitettu näiden kuntien asukkaille. Palvelu laajenee Porvooseen myöhemmin kesällä.

Sosiaalipalveluiden neuvonta-chat auttaa lasten, perheiden, työikäisten, ikääntyneiden ja vammaisten sosiaalipalveluihin ja päihde- ja mielenterveyspalveluihin liittyvissä kysymyksissä. Neuvonta-chat ja tarvittaessa asiakasneuvoja vastaavat kysymyksiin esimerkiksi erilaisista tukipalveluista sekä etuuksien ja tukien hakemisesta.

Chat-palvelu toimii kuntien sosiaalipalveluiden verkkosivuilla. Sitä voi käyttää myös mobiililaitteella. Chatbot vastaa asiakkaiden kysymyksiin suomeksi ja ruotsiksi 24 tuntia vuorokaudessa, vuoden jokaisena päivänä. Asiakasneuvoja on tavoitettavissa maanantaisin kello 12–16 ja tiistaista torstaihin kello 9–11 ja 12–14.

– Chat-palvelusta on helppo hakea neuvoja vaikka kotoa käsin ja juuri silloin kuin itselle sopii. Näin asiakas pystyy hallitsemaan itse omaa tilannettaan ja hakemaan apua joustavasti. Uusien, digitaalisen palvelujen kehittäminen tähtää samalla sote-palvelujen toimintatapojen kehittämiseen ja yhtenäistämiseen Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella niin, että palvelut ovat kaikkien saavutettavissa. Näin myös toiminnan tuottavuus ja vaikuttavuus paranevat, sanoo kuntien yhteisten sote-uudistushankkeiden hankejohtaja Jaana Forslund.

Tiedote:

https://www.porvoo.fi/uutiset/nyt-saat-sosiaalineuvontaa-myos-chatin-kautta-ita-uudenmaan-kuntien-verkkosivuilta/

Lisätietoja:

Hankejohtaja Jaana Forslund, puh. 040 676 1382,

Askolan nuorien tekemä elokuva voitti Kaikki kuvaa kilpailun yleisöpalkinnon

Meidän upeat nuoret alakoululaiset osallistuivat Suomen suurimpaan elokuvakilpailuun ”Kaikki kuvaa”, joka käytiin kevään aikana. Nuoret tekivät elokuvan vapaa—ajallaan yhdessä nuorisotoimen ohjaajien, eli minun ja Roosa Salmisen kanssa. Videota tehtiin 5 x 2,5 h kertoina. Nuoret itse käsikirjoittivat, kuvasivat, näyttelivät ja leikkasivat elokuvan. Nuoriso-ohjaajien merkitys oli lähinnä henkinen ja toki autettiin, jos nuoret tekijät tarvitsivat jotain apua projektissa. Kaikki projektissa mukana olleet olivat 11-12-vuotiaita Askolalaisia.

Koko projekti huipentui Kaikki kuvaa juhlagaalaan lauantaina, johon Askolan nuoret tekijät kutsuttiin. Täytyy sanoa, että ei meinannut pystyä pidättelemään kyyneleitä, kun katsoi nuorten iloa. Elokuva palkittiin yleisön suosikki sarjassa Helsingin Kino Reginassa Kaikki kuvaa juhlagaalassa, jossa voitto oli suorastaan ylivoimainen. Tämä kertoo myös pienen kunnan hyvistä puolista, eli tilanteen tullen pidämme yhtä ja tuemme toisiamme. Videoita oli äänestyksessä mukana 202 kpl.

katso gaalan tunnelmia täältä:

https://www.facebook.com/100042089762328/videos/5081710955256087/

Katso Älä sammuta valoo elokuva täältä:

https://youtu.be/XX0NUv9Z4HA

Omaolo-palvelu otetettu käyttöön nyt myös Askolassa

Myös Askolassa on otettu nyt ensimmäinen Omaolon-palvelu käyttöön. Askolalaiset voivat nyt täyttää virtsatieoirearviokyselyn Omaolo-palvelussa. Aiemmin palvelu on otettu käyttöön jo Porvoossa ja Sipoossa.

Palvelu löytyy osoitteessa www.omaolo.fi

Omaolo-palvelun käyttötarkoitus on terveyden, hyvinvoinnin ja sairauden oireiden arviointi. Oirearvio kertoo luotettavasti, vaativatko oireet ammattilaisen hoitoa vai riittääkö itsehoito. Ensimmäisenä otetaan käyttöön virtsatietulehduksen oirearviokysely. Erilaisia oirearviokyselyitä lisätään palveluun vaiheittain syksyn ja tulevan talven aikana. Lisäksi Omaolo-palveluun on tarkoitus lisätä neuvolan ja kouluterveydenhuollon määräaikaistarkastusten esitietolomakkeet.

Omaolo-palvelun käyttö on helppoa, ja se toimii suomen ja ruotsin kielellä. Omaolo tuottaa lääketieteelliseen tietoon perustuvan arvion, millaista hoitoa tarvitaan ja kuinka kiireellisesti. Palvelu voi antaa esimerkiksi itsehoito-ohjeita, kehotuksen hakeutua terveyskeskukseen tai lääkäri voi palvelun kautta lähettää sähköisen lääkemääräyksen suoraan apteekkiin.

Omaolo on Suomessa vakituisesti asuville ja julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin oikeutetuille henkilöille suunnattu sähköinen asiointipalvelu. Hoitosuositukset perustuvat Kustannus Oy Duodecimin ylläpitämään lääketieteelliseen tietämyskantaan, joka pohjautuu tutkittuun tietoon ja viimeisimpiin Käypä hoito -suosituksiin.

Omaolon käyttöönotto Porvoossa, Sipoossa ja Askolassa liittyy digitaalisten palveluiden kehittämiseen itäisellä Uudellamaalla osana valtion rahoittamaa sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistushanketta.

Lisätietoja medioille:

Omaolo koordinoiva pääkäyttäjä Johanna Niemi, puh. 040 516 8677,

Projektipäällikkö Jenni Nikander, puh. 040 626 3692,