Rakennusvalvonta

Askolan rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu toimii Askolan rakennus- ja ympäristöjaoston alaisena osastona neljän kunnan alueella. Se toimii isäntäkuntana Pukkilalle, Pornaiselle ja Myrskylälle. Viranhaltijat ottavat vastaan asiakkaita vain ajanvarauksella.

Lupapisteen logo, jossa lukee Lupapiste

Sähköinen asiointi Lupapisteen verkkosivuilla

Lupapiste on rakennetun ympäristön sähköinen asiointipalvelu, jossa voit olla yhteydessä viranomaiseen sekä hoitaa rakentamisen lupa-asioinnin aina ennakkokyselystä hankkeen päättymiseen saakka. Palvelu mahdollistaa hankkeeseen liittyvän asioinnin yhdeltä luukulta.

Palvelu neuvoo yksityiskohtaisesti tarvittavan hakemuksen tekemisessä. Viranomainen hankkii palvelun avulla hakemukseen liittyviä lausuntoja ja suunnitteluaineistoja sekä ohjaa hakemuksen tekemisessä keskustelutoiminnon avulla.

Palvelussa jätetään sähköisessä muodossa hakemukseen kuuluvat suunnitelmat ja muut liitetiedostot, hallitaan niiden eri versioita ja käydään tarvittaessa viranomaisen kanssa keskustelua niiden sisällöistä.

Askolan kunnan rakennusvalvonta on ottanut käyttöönsä valtakunnallisen Lupapiste-palvelun. Palvelun kautta kaikki rekisteröityneet käyttäjät, niin kuntalaiset kuin yritykset, voivat hakea lupia tai tehdä ilmoituksia Askolan, Pornaisten, Pukkilan ja Myrskylän alueella. Luvat ja ilmoitukset tulee tehdä Lupapisteen kautta.

Kiinteistöihin liittyvät kyselyt, rakennuslupakuvat, rahu-kortit, muut liitteet ja aineistot voi tilata Lupapiste kaupan kautta.

Lupapisteen etuja:

  • Hoida lupa-asiat silloin, kun se sinulle sopii. Avoinna 24/7.
  • Voit asioida palvelussa koko hankkeen ajan.
  • Voit täydentää tietoja, käydä vuoropuhelua viranomaisen kanssa.
  • Saat hankettasi koskevat viranomaispäätökset suoraan Lupapisteeseen.
  • Asiointi palvelussa aina hankkeen loppumiseen asti.
  • Lupapisteen avulla hankkeen seuraaminen helppoa.

 

 

 

© Askolan kunta 2024